Halla-rotan läpimurto

Juniorirottien koulutukset olivat pidemmällä tauolla vuodenvaihteessa muuton valmisteluiden ja kotiutumisen aikana. Nyt ne ovat jatkuneet kevään auringonvalon tuomalla tarmolla. Uusien poikasten tulon myötä kouluttajilla on peräti seitsemän koripallokoulutettavaa kun tavallisesti niitä on enintään kolme. Tämä alleviivaa  entisestään suunnitelmallisuuden ja selkeiden tavoitteiden tärkeäyttä.

Halla on yksi junioreista. Se on erittäin innokas ja sähäkkä koulutettava, joka on pienestä poikasesta lähtien tarmokkaasti pyrkinyt mukaan kentälle ammattilaispelaajien seuraan. Ennen treenitaukoa Halla osasi hyvin laittaa pallon korirenkaaseen, kun pallo oli lähellä koria ja kori oli matalampana. Se osasi myös kuljettaa pallon vastustajan kenttäpuoliskolta oman korin viereen, mutta ei aina saanut palloa koriin kuljetuksen päätteeksi ilman, että kouluttaja auttoi siirtämällä palloa parempaan kohtaan.

rapsutus

Halla vanhalla pelikentällä treenisession jälkeen. Kuva: Anniina Nissinen/Heureka

Tauon aikana kävimme tarkasti läpi Hallan koulutushistorian ja loimme selkeät jatkotavoitteet, jotta rottien kotiutumisen jälkeen pääsisimme heti etenemään koulutuksessa. Hallan kohdalla päätavoitteet treenilistalla ovat pallosta irrottaminen korituksen yhteydessä ja pallon saaminen koriin kuljetuksen päätteeksi.

Jaoimme tehtävän (pallosta irrottamisen) pienempiin kriteereihin siltä varalta, ettei Halla hoksaisikaan, mistä on kyse. Kriteerit tehtävän onnistuneessa suorittamisessa olivat seuraavat: 1) Halla nostaa pallon tarkasti korin päälle, 2) Halla nostaa pallon koriin niin, että korkeintaan puolet pallosta on korirenkaan yläpuolella,  3) pallo on selvästi työnnetty korirenkaasta läpi ja 4) pallo putoaa korirenkaaseen.

Yllä olevasta videosta voi nähdä, että tällä hetkellä harjoittelemme neljännen kriteerin mukaan. Naksautus ja palkkio tulevat vasta siinä vaiheessa, kun Halla irrottaa kokonaan pallosta ja pallo tippuu korirenkaaseen. Lisäharjoittelulla pallosta irrottaminen nopeutuu, kun Halla on päässyt paremmin jyvälle siitä, mitä siltä odotetaan.

Halla on myös edennyt hienosti kuljetuksissa. Nykyään se saa pallon sujuvasti korirenkaaseen pitkän kuljetuksen päätteeksi kuten alla olevasta videosta voi nähdä. Samalla Halla on saanut yhden peliuransa suurimmista oivalluksista – taidon vaihtaa omaa asentoaan korirenkaan luona ja tarvittaessa siirtyä lähemmäs korirengasta, niin että korittaminen onnistuu kätevämmin.

Miten Hallan koulutus jatkuu tästä eteenpäin? Treenit jatkuvat lähikorituksissa, jotta pallosta irrottaminen sujuvoituu ja nopeutuu. Tällä hetkellä kuljetuksissa riittää se, että Halla nostaa pallon syvälle korirenkaaseen, kuten yllä olevalla videolla voi nähdä.

Hallan harjoituksissa kori on 5-6 senttiä irti pelikentästä, kun taas ammattilaispeleissä se on 9-11 sentin korkeudella. Tavallisesti tässä vaiheessa nostaisimme korin korkeutta lähemmäs ammattilaistasoa, mutta Hallan kohdalla päätimme tehdä toisin. Priorisoimme yhteistreenit tärkeämmiksi vastustajan ja joukkuekaverin kanssa, koska ammattilaisjoukkue kaipaa kipeästi lisävahvistusta. Mutta miten yhteistreenit toisen pelaajan kanssa lähtee sujumaan? Siitä lisää myöhemmin.

Martina,
Rottakouluttaja

 

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Halla-rotan läpimurto

  1. Paluuviite: Halla-rotan valmistuminen koripallokoulusta | Heurekan koripallorotat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s